VEIKKO PÄÄTALOS KAMP FÖR PERSONLIG ASSISTANS

Kommentarer

#1806

Työskentelen vammaisten asumispalveluissa, kolmatta kymmenettä vuotta ja näen miten kunnat polkevat asiakkaiden oikeuksia. Räikeästikin. Itselläni autistinen lapsi, enkä ikinä soisi hänelle, enkä kenellekään vastaavaa kohtaloa.

(Tampere, 2017-10-26)

#1814

Haluan että viikolla on oikeus päättää missä asuu ja saada siihen niin paljon tukea kun täytyykin saada. Ihmisoikeus pitää täyttyä.

(Tampere, 2017-10-26)

#1820

Arvostan ihmisten inhimillisiä oloja ja valinnanvapautta ja oikeuksia!!!

(Turku, 2017-10-26)

#1822

En näe mitään syytä kotiin mahdollistettavan tuen eväämiseksi, koska ratkaisu on sekä taloudellisesti että asiakkaan terveyden ja hyvin voinnin kannalta täysin perusteltua. Tuki tulee pohtia yksilökohtaisesti niin, että asiakasta itseään kuunnellaan tilanteessa. Vaikka hän on avustajan tarpeessa, on kyse juuri hänen elämästään, jonka asiantuntija hän itse on. Kuten esimerkiksi ikääntyville, myös muille ryhmille on mahdollistettava elämä kotona laitoshoidon sijaan niin kauan kuin se on mahdollista.

(Kuopio, 2017-10-26)

#1829

Itsemäärämisoikeus!!

(Turku, 2017-10-26)

#1832

Jonkun on todellakin alettava tekemään jotain vammaisten puolesta ja kunnolla!

(Turku, 2017-10-26)

#1833

Haluan kaikille myös vaikeasti vammaisille hyvää ja asiallista hoitoa.
Leena Lindqvist

(Kerava, 2017-10-26)

#1836

Tämä asia on tärkeä.

(Turku, 2017-10-26)

#1838

Koska tämä - jos mikä - kuvaa hyvinvointiyhteiskuntamme tilaa. Eikö kuvaakin?

(Jyväskylä, 2017-10-26)

#1848

Jokaisella on oikeus olla vapaa.

(Espoo , 2017-10-26)

#1850

Koska Veikon täytyy saada kaikki ne sosiaali-terveyden huollon apu ja tukitoimet jotka hänelle lain mukaan kuuluu. Samoin Veikkoa ja hänen läheisiään, sekä tukihenkilöitä tulee kuulla ja siltä pohjalta tehdä nopeita päätöksiä mitkä ovat Veikolle parhaaksi. Suomi = hyvinvointi valtio?

(Nokia , 2017-10-26)

#1860

Pienen ihmisen puolesta

(Karkkila, 2017-10-26)

#1865

Resursseja on käytettävä inhimillisesti.

(Helsinki, 2017-10-26)

#1867

Heikommista on pidettävä huolta ja mahdollistettava ihmisarvoinen elämä.

(Petäjävesi, 2017-10-26)

#1889

Kaikilla on oikeus hyvään elämään. Raha ei saa ratkaista kaikkea.

(Vantaa, 2017-10-26)

#1892

Allekirjoitan koska Veikon kohtalo koskettaa ja toivon hänelle sitä mitä sinullekin toivoisin jos olisit hänen tilanteessa

(Kemiönsaari, 2017-10-26)

#1896

Kaikilla on oltava oikeus omannäköiseensä elämään.

(Vantaa, 2017-10-26)

#1898

Tämä asia on tärkeä

(Akaa, 2017-10-26)

#1901

Olen sinun ja teidän puolellanne!

(Lahti, 2017-10-26)

#1903

Jokaisella ihmisellä pitää olla oikeus tasavertaiseen ja inhimilliseen elämään nyt ja aina!

(Rauma, 2017-10-26)

#1929

Koska vammaisilla ja sairailla pitää olla aivan samat oikeudet kuin terveilläkin...

(Fuengirola, 2017-10-26)

#1937

Todella tärkeä asia.

(Jyväskylä, 2017-10-26)

#1952

Allekirjoitin koska asia on tärkeä!

(Mikkeli, 2017-10-26)

#1960

Kun löytyy kerran majapaikat turvapaikan hakijoille,jotka valittaa suomen oloista,niin annettakoon Veikolle apu.

(Vieremä, 2017-10-26)

#1964

Tasavertaiset oikeudet itsenäiseen elämään itsemääräämisoikeus kuuluu meille kaikille!

(Pälkäne, 2017-10-26)

#1968

Todella tärkeä asia !!!

(Järvenpää, 2017-10-26)

#1975

Kaikki hoitolaitokset ovat vailla moraalia. Jos toinen on avuttomassa tilassa, häntä ei välitetä hoitaa kunnolla tai ottaa tosissaan. Hävetkää päättäjät(jaa mutta teillä ei ole omatuntoa) hoitohenkilökunta, lääkärit tässä tapauksessa!!!

(Salo, 2017-10-26)

#1992

Jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen elämään.

(Kerava, 2017-10-26)

#1994

Jokaisella on oikeus inhimilliseen elämään. Ja joka ei itse kykene sitä täysin toteuttamaan on häntä autettava.

(Lahti, 2017-10-26)

#1997

Asia on todella tärkeä!! Kokeilkaas päättäjät itse olla yhtä avuttomana, edes vuorokauden, josko alkaisi tapahtumaan!!!!

(Jyväskylä, 2017-10-26)